• Etusivu
  • Arkisto
  • Yritykset esittelyssä
  • Vuoden yrittäjät
  • Ilmoittajalle
  • Toimitus

kansi.jpg

Kyläpankin kautta

perustetaan kymmeniä yrityksiä

Uutuuskirja, t-paita, kolme leffalippua tai pari lounasta - sen verran 25 eurolla on ostovoimaa. Samalla rahalla nainen voi perustaa itselleen yrityksen Naisten Pankin kautta esimerkiksi Kambozhassa.

Liiketoimintasuunnitelmat

ovat fantasiakirjallisuutta

Tapiolan ja Päijät-Hämeen Yrittäjien järjestämässä Yrittäjien Iltakoulussa 9.2. esiintyi Internet-bisneksessä menestynyt Taneli Tikka.

Villa Roosan uusi,

näkyvämpi elämä

Voivatko monipuoliseen kulttuurielämään tottuneet pääkaupunkilaiset asettua kivuttomasti Orimattilaan, sijoittaa kaikki rahansa vanhaan huopatossutehtaaseen?

Yrittäminen ei

katso ikää

Yhä nuoremmat perustavat yrityksiä, eikä eläkeläisen aloittama yrityskään ole enää harvinainen. Yrittäminen on siitä mukava ammatti, että siinä voi itse päättää oman työpanoksensa laajuuden.

Kari Helokivi

Lahden yrittäjien pj.

Kari Helokivi on aina ollut kiinnostunut edunvalvonnasta ja asioiden eteenpäin viemisestä.

Sinustako

Yes-kummi?

YES on valtakunnallinen projekti, jonka tarkoituksena on edistää koulujen yrittäjyyskasvatusta ja herättää nuorten kiinnostus yrittäjyyteen.

Vienti kasvattaa

liiketoimintaa

Suomi on riippuvainen viennistä, sillä lähes 40 % maamme taloudesta ja työllisyydestä perustuu vientiin.

paakirjoitus-banneri.jpg

perinteista-yrittajyytta-banneri.jpg

Päijät-Hämeen Yrittäjälehden näköislehti

Uutisia

18.05.2012
Kotipizza laajenee Balkanille
18.05.2012
Kuntien ykkösketju kokoontuu Jyväskylään
18.05.2012
Angry Birds seuraavaksi jenkkikenkiin
16.05.2012
Polttoainehinnoissa huima nousu vuoden aikana

Ajankohtaista

© 2012 PH-Yrittajalehti.
  • Info
  • Toimituksen yhteystiedot