Verkkokauppa mahdollistaa globaalin bisneksen pk-yrityksille. Vaikka verkkokaupassa on paljon moderneja ja maailmaa pienentäviä elementtejä, eivät kaupanteon perusasiat muutu miksikään verrattuna perinteisempään yrittämiseen.

Verkkokauppa mahdollistaa viennin ja työskentelyn ulkomaille tavalla, joka ei vielä 15 vuotta sitten ollut mahdollista. Monet suomalaiset yritykset vievät omaa tuotettaan ulkomaille, mutta samaan aikaan moni arkailee. Kaupankäynti verkon välityksellä sisältää paljon myynnin perusasioita, mutta suuri osa ostoprojekteista etenee ilman kontaktia myyjään. Jo ennen ostoprosessia suuri osa ihmisistä aloittaa tiedon hakemisen tuotteesta tai palvelusta internetin eri kanavista.

Suomalaiset ostavat paljon vaatteita ja kenkiä: 35 % verkkoostoksia tehneistä kuukaudessa*

Lahdessa toimiva SB Ecommerce Group Oy tekee kauppaa noin kymmeneen maahan reilun 20 työntekijän voimin. Verkkokauppa mahdollistaa verrattain pienen yrityksen palvelevan asiakkaita maailmanlaajuisesti. Tällä hetkellä yrityksen liiketoiminta koostuu sen omista verkkokaupoista sekä sen yhteistyökumppaneiden verkkokaupoista, joita yritys rakentaa, pitää yllä ja kehittää. Yrityksen liiketoimintaan sisältyy myös, digimarkkinointi, logistiikka sekä itse kauppojen toteutus – kuten myös ulkoistettu asiakaspalvelu asiakkaan maan omalla äidinkielellä.

– Esimerkiksi Amerikkaan asiakaspalvelu hoituu englanniksi. Kun Texasista soitetaan yrityksen asiakaspalveluun, siihen vastataan Suomessa kello kahdelta yöllä, yrityksen toimitusjohtaja Väinö Kaalikoski kertoo. Verkkokauppaa tekevälle yritykselle maantieteellinen sijainti ei ole yhtä merkittävä kuin kivijalkaliikkeellä. Kaalikoski kertoo syistä sijoittautua Lahteen:

– Lahdessa on kohtuullinen vuokrataso ja Helsinki riittävän lähellä esimerkiksi tavarakonttien toimittamisen näkökulmasta. Myös toimitusaika ympäri Suomen on Lahdesta muuhun maahan verrattuna hyvä ja työvoiman saatavuus pääosin kohdallaan.

Verkkokauppa soveltuu monille

Kaalikosken mukaan verkkokaupasta hyötyvät eniten kuluttajille myyvät yritykset. Esimerkiksi alihankkijana toimivalle komponenttivalmistajalle ei verkkokaupasta välttämättä ole hyötyä.

– En kuitenkaan keksi yritystä, jolle verkkokaupankäynnistä olisi haittaa. Se voi olla vaikka joku pieni osa, esimerkiksi sähköpostimarkkinointi jo olemassa oleville asiakkaille. Se toimii muistuttajana yrityksen olemassaolosta, tarjouksista ja muista ajankohtaisista asioista, pohtii Kaalikoski.

Verkkokaupassakin perusasiat täytyy olla kunnossa lähtien omista kilpailueduista – miksi olemme olemassa ja miksi firma toimii? Mikäli kilpailuetu perustuu täysin sijaintiin, voidaan todeta, ettei verkkokauppa välttämättä ole paras vaihtoehto myynnille. Verkkokauppaa kehittäessä kannattaa myös pyrkiä poistamaan myynnin esteet.

– Jos päätät esimerkiksi olla antamatta ilmaista toimitusta, voi se olla myynnin este, mikäli kilpailijalla toimitus on ilmainen. Verkkokaupassa halutaan lähtökohtaisesti helpottaa ostotoimenpidettä kivijalkaan verrattuna, joten myynnin esteiden poistamiseen kannattaa kiinnittää huomiota.

Kun tietää kenelle myy ja miksi oma tuote on hyvä, on helppo alkaa kehittämään omaa markkinointia.

– Sen jälkeen kannattaa käydä läpi kilpailijoita ja rehellisesti punnita omien tuotteiden taso ja hinnoittelu.

Yhteistyökumppaneiden valitsemisessa kannattaa myös olla tarkkana. Kaalikoski kehottaa myös kilpailuttamiseen.

– Hyvä kumppani on äärimmäisen tärkeä verkkokaupassa. Suurta roolia näyttelee myös se, että ottaa itse asioista selvää ennen kuin lähtee ostamaan verkkokauppaa. Se vaiva kannattaa nähdä, sillä kun kumppanin valinta onnistuu, ovat mahdollisuudet onnistua huomattavasti paremmat.

Suomalaiset tekevät pohjoismaalaisista eniten verkkoostoksia ulkomaisilta sivustoilta: 46 % verkkoostoksia tehneistä kuukaudessa*

Sandra Räsänen ja Väinö Kaalikoski tarkastelevat Ruotsin projektien tilannetta SB Ecommerce Groupin
toimistolla Lahdessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

* Lähde: PostNord, Verkkokauppa Pohjoismaissa Puolivuotisraportti 2017

TEKSTI: Mikko Blomberg KUVAT: Mikko Blomberg Unsplash