Yrittäjien ja kansanedustajien tapaamisessa yksi pisimpään puhuttaneita aiheita oli nuoret. Heidän työvalmiudestaan ja ammattiosaamisestaan kertyneistä kokemuksista viestittiin päättäjille vahvasti.

Moitteita ei päädytty niinkään kohdistamaan nuoriin itseensä kuin heidän kasvattajiinsa. Erityisesti toisen asteen ammattikoulutuksen nykytilasta puhuttiin.  Säästöt kurittavat oppilaitoksia ja samalla koulutus ohjautuu entistä enemmän työpaikoille. Yrityksissä taasen on varsin vaihtelevat olosuhteet ja valmiudet opetukseen. Mitä pienempi yritys, sitä suurempi on opiskelijan ohjaukseen käytettävän ajan merkitys yrityksen toiminnassa. Pieni työnantaja uhraa suhteessa enemmän aikaa opettamiseen, mikä on suoraan pois yrityksen kokonaissuorituksesta tai yrittäjän palkkiosta. Asiakkaalta ei voi periä korvausta harjoittelun vuoksi pidempään kestäneestä palvelu- tai tuotantoajasta eikä yrittäjäkään voi loputtomiin lisätä omaa suoritusaikaansa. Pahimmillaan aikapulan vuoksi joudutaan luopumaan uusista tilauksista.

Asiakkaalta ei voi periä korvausta harjoittelun vuoksi pidempään kestäneestä palvelu- tai tuotantoajasta eikä yrittäjäkään voi loputtomiin lisätä omaa suoritusaikaansa.

On selvää, että ongelmat eivät koske kaikkia nuoria, mutta yrittäjäkonkareiden kokemus on, että ongelmat ovat lisääntyneet. Kenen tehtävä on opettaa nuorille, että työpaikalle tai asiakaskäynnille on lähdettävä sovittuna aikana eikä sitten vasta, kun on sattunut heräämään? Opettajat eivät varmasti voi paikata kaikkea kodissa puutteelliseksi jäänyttä kasvatusta, mutta ei koulussakaan voi vain siihen vedota. Osaajien puutteesta kärsivien alojen olisi saatava kaikki potentiaaliset työntekijät töihin – juuri ne, jotka voivat oppia hitsaamaan vaikka eivät vielä osaa käyttää herätyskelloa.Yrittäjät ovat kaikesta huolimatta yllättävänkin valmiita kisällien ohjaukseen. Edellytyksenä on, että työopetukseen tulevat oppilaat olisi koulussa ehditty koulia hiukan paremmin työelämän vaatimuksiin.

Kukaan ei odota, että oppilas on valmis ammattilainen työharjoitteluun tullessaan.

Kukaan ei odota, että oppilas on valmis ammattilainen työharjoitteluun tullessaan. Pienessä yrityksessä vain korostuu sen merkitys, että yrittäjä voisi keskittyä oleellisen opettamiseen. Rajanveto koulussa opetettavien perusvalmiuksien ja työpaikalla opetettavien asioiden välillä on oltava sellainen, että työpaikalla ei tarvitse aloittaa aakkosista. Nuorten pitää saada tekemisen mallia kaiken kokoisista yrityksistä. Ei olla oikealla tiellä, jos edellytykset työssäoppimispaikkojen tarjoamiseen ovat vain suurilla yrityksillä.

Outi Hongisto