Pitkällä yrittäjän uralla korostuvat yhteistyökumppaneiden merkitys ja perheen tuki

35 vuotta sitten kärköläläinen Timo Laiho vaihtoi isänsä Porsche-merkkisen traktorin ja vanhan kaivinkoneen vähän uudempaan kaivinkoneeseen ja aloitti yksityisyrittäjän uransa kaivinkoneurakoitsijana.

Timo Laiho on pitkän yrittäjän uransa aikana ehtinyt kokea paljon. Yhden miehen yrityksen ydintoiminta on pysynyt yhtenäisenä alusta asti – mies ja kaivinkone. Talviaikaan yrityksen toimintaan kuuluu teiden auraaminen ja pihojen hiekoitus. Yksityisyrittäjänä toimivan perheellisen Laihon mukaan kaksi asiaa yrittäjyyden tukena nousee ylitse muiden.

-Yhteistyökumppaneiden tärkeys. Liikosen Hannun kanssa tehdään paljon yhdessä, hän toimii myös itsenäisenä yrittäjänä ja on kaverina näillä työmailla, koska suurimmalla osalla työmaistani ei yksin pärjää. Lisäksi on tietysti kuljettajia, sähkömiehiä, putkimiehiä ja rakennusmiehiä. Yrityksen sisällä on ollut tärkeää perheen tuki. Illalla venähtää usein pitkään ja viikonloppuisinkin on töitä paiskittu. Kun lapset olivat pieniä, säännöllisessä työssä käyvän vaimon harteille jäi kodin ylläpitäminen, kertoo kolmen, nyt jo aikuistuneen, lapsen isä Timo Laiho.

Kärkölän vuoden yrittäjäksi valinta oli Timo Laiholle iloinen ja mieluisa yllätys ja osallistuminen lokakuiseen Yrittäjägaalaan oli pariskunnan suunnitelmissa muutenkin.

-Olemme olleet kahtena vuotena aiemmin vieraana gaalassa. Tämän vuoden kutsun saapuessa mietimme vaimon kanssa, että kenestähän se mahtaa vuoden yrittäjä tulla, mutta ei me kyllä itseämme siihen veikattu, toteaa Laiho nauraen.

Tällä hetkellä Laihon mukaan alalla on vilkasta ja töitä niin paljon kuin ehtii tekemään. Hiljaisempiakin aikoja kokenut Laiho on matkan varrella miettinyt myös alan vaihtoa, mutta nyt hänellä on selkeä suunnitelma jatkaa seitsemän vuoden päähän eläkeikään asti yritystoimintaansa ennallaan.

-Työnteko yrittäjänä ei ole koskaan ollut minulle vastenmielistä. Ei ole vielä sellaista maanantaita tullut, ettenkö olisi mielelläni lähtenyt töihin, summaa 35 vuoden yrittäjyyttään Timo Laiho.

Teksti: Mikko Blomberg
Kuvat: Mikko Blomberg